Puhu rahasta vanhempien kanssa!

Usein paras apu raha-huoliin löytyy lähempää kuin uskotkaan – juttele vanhempiesi kanssa avoimesti raha-asioista ja mielellään ennemmin kuin myöhemmin. Vanhempasi ovat kokeneempia rahankäyttäjiä kuin sinä ja osaavat opastaa sinua varmasti.

Melojaveljesten Janne ja Joona Mäntysten kotona raha-asioista puhuttiin avoimesti. Lisäksi rahan arvon oppi tuntemaan, kun sen eteen piti tehdä töitä.

– Nuorempana jouduimme tekemään rahan eteen kotitöitä, esimerkiksi siivousta, ikkunan pesua ja arkiaskareita. Nykyään teemme isän kanssa metsätöitä omassa metsässä. Niistä saadut tulot menevät pääosin melontaan ja muiden kulujen hoitamiseen, kuten puhelinlaskuihin, Mäntyset kertovat.

Miten ottaa raha-asiat kotona puheeksi ja mistä lähteä liikkeelle? 

Raha-asioista puhuminen kannattaa aloittaa yksinkertaisesti kysymällä.

– Ei kysyminen ole outoa tai noloa. Itsenäistyminen on yksi elämänvaihe, jonka kaikki käyvät läpi. Vanhemmat ja tutut vastaavat ja auttavat mielellään itsenäistymiseen liittyviin kysymyksiin, Mäntyset sanovat.

Kannattaa kysyä esimerkiksi sellaisia arkisia asioita, kuin
• mitä kannattaa ottaa huomioon ruokakaupassa
• paljonko rahaa kuluu ruokaan kuukaudessa
• entä mitä laskuja tulee, kun muuttaa omilleen
• missä voi ja kannattaa säästää
• miten sopimuksia kuten sähkö- tai vesisopimuksia kilpailutetaan
• mitä tukia on mahdollista saada, mistä niitä voi hakea ja miten

Vanhempiin kannattaa tukeutua senkin vuoksi, että kouluissa ei puhuta raha-asioista aina tarpeeksi. Jos vanhemmille tai kavereille puhuminen ei jostain syystä onnistu, tietoa löytyy nykyään myös paljon netistä, joten tiedon puutteeseen ei voi omissa raha-ongelmissa vedota.