Lainat, luotot ja vipit – lainamuodot tutuiksi

Kun omat rahat eivät syystä tai toisesta riitä, voi joutua turvautumaan lainarahaan. Eri lainavaihtoehtoja kannattaa kuitenkin vertailla ennen velalliseksi ryhtymistä.

Eri lainamuodot sopivat eri elämäntilanteisiin. Niiden välillä on myös huomattavia eroja muun muassa koroissa, takaisinmaksutavoissa sekä ehdoissa.

Opintolaina

Opintolainaa voi hakea opiskelija, joka saa opintorahaa tai aikuiskoulutustukea. Opintolainalla on valtion takaus, joten siihen ei vaadita muuta vakuutta. Laina haetaan pankista, joka päättää sen myöntämisestä. Laina maksetaan takaisin vasta opintojen päättymisen jälkeen. Lue lisää opintolainasta Kelan sivuilta.

Pankin myöntämät kulutusluotot

Kulutusluotto on tarkoitettu kulutustavaroiden tai palveluiden rahoittamiseen. Sen avulla voit ostaa esimerkiksi auton tai rahoittaa häät. Suuremmille kulutusluotoille pankki vaatii pääsääntöisesti vakuuden, ja siksi korko on usein kohtuullinen.

Muut kulutusluotot

Kulutus- ja korttiluottojen tarjoajia on laidasta laitaan. Niitä myöntävät luottokortti- ja rahoitusyhtiöt sekä erilaiset yritykset. Ns. pikavippifirmat myöntävät nykyisin myös kulutusluottoja (joustoluotto). Näiden lainojen kohdalla kannattaa olla erityisen tarkkana koron ja kulujen suhteen ennen lainaamispäätöstä. Kannattakin selvittää itselleen kaikki lainaamisesta aiheutuvat kustannukset, koska vaikka kuukausierä voi olla pieni, on korko usein korkea.

Osamaksukauppa

Maksaessasi osamaksulla jäät tavaran myyjälle velkaa. Saat tavaran heti mukaasi pienellä käteismaksulla. Laskun loppuosa suoritetaan myöhemmin useassa erässä. Huomaa, että osamaksukaupassa lopullinen hinta on yleensä aina kalliimpi kuin heti käteisellä koko summan maksaessasi.

Kiinnitä huomiota erityisesti kuukausimaksuihin ja laskutuksesta aiheutuviin kuluihin. Lisäksi sinun on hyvä tietää, että omistat tavaran vasta kun olet maksanut koko kauppahinnan myyjälle.

Pikavipit

Pikavipit ovat lyhyitä lainoja, joita voi ottaa internetin kautta tai tekstiviestillä. Pikavippeihin et tarvitse vakuuksia. Voit lainata nopeasti 50 – 2000 euroa, mutta korot ja muut kustannukset nousevat helposti kohtuuttoman suuriksi lainasummaan nähden.

Pikavipit tuovat hetkellistä helpotusta äkilliseen rahapulaan, mutta vältä niitä, jos et ole aivan varma, että pystyt maksamaan koko vipin sovitusti takaisin. Pikavippien todelliset vuosikorot voivat olla jopa 1 000 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että 300 euron lainasta saatat joutua maksamaan lainasumman päälle vielä 50 - 150 euroa korkoina ja kuluina.

Lainaraha maksaa

Yhteistä kaikelle lainarahalle on se, että siitä joutuu aina maksamaan korvausta korkojen ja kulujen muodossa. Eri lainamuotoja voi verrata selvittämällä lainavaihtoehtojen todellinen vuosikorko eli korkoprosentti, joka saadaan laskemalla kaikki luotosta aiheutuvat kustannukset yhteen.

Tärkeintä on, että ymmärrät, mihin olet sitoutumassa. Taloutesi pysyy hyvällä mallilla, kun selvität myös lainan piilokulut huolella ennen velkaantumista.

Lähde: LähiTapiola