Säästövinkit shoppailuun

Vaikka raha on tiukassa, on ostoksiakin välillä pakko tehdä. Ruokakaupassa on käytävä, ellei ole kouluruokailun ja äidin lihapatojen äärellä…

Pienillä valoinnoilla on kuitenkin helppo vaikuttaa oman kukkaron kevenemiseen tai lihottamiseen. Vaatteita ja huonekaluja voi kierrättää ja shoppailureissut kannattaa hoitaa julkisilla kulkuneuvoilla, pyörällä tai kävellen, mikä on huomattavasti halvempaa kuin oman auton käyttö.

Yksi näppärä säästövinkki on käteisen käyttäminen. Rahankäyttö ja sen hallinta on helpompaa, kun pussissa on vain sen verran käteistä, mitä voit viikon aikana käyttää. Kokeilemalla saatat myös huomata, mihin kaikkeen turhaan rahasi hupenevat.

Ylipäätään kannattaa miettiä, onko tarpeen ostaa uusia tavaroita. Vanhoja tuunaamalla voi saada persoonallisia vaatteita sekä huonekaluja ja itse tekemällä saa varmasti mieleisensä. Vinkkejä voit etsiä bloggareilta.

Ruokaostokset

Tee aina kauppaan mennessäsi ostoslista, näin vältyt heräteostoksilta. Vanha vinkki siitä, että ei kannata mennä nälkäisenä ruokaostoksille, toimii edelleen.

Tarkista kaupassa tuotteiden päiväykset, valitse pidempään säilyvä tuote. Pakkauskokoa kannattaa myös harkita. Ei ole mitään järkeä ostaa perhepakkausta vain sen vuoksi, että sen kilohinta on halvempi, jos siitä menee puolet roskiin.

Nettiostokset

Vertaile hintoja, netissä se on helppoa ja nopeaa. Muista kuitenkin, että jos tilaat tavaroita nettikaupoista tai ulkomailta, hintaa nostavat toimituskulut. Lisäksi voit joutua maksamaan tullimaksuja, jos tilaat EU-alueen ulkopuolelta. Tarkista tullin sivuilta ohjeet ja määräykset ulkomailta tilaamisesta. Lisäksi tuotteiden palautus voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta.

Tilaa vain tunnetuilta tavarantoimittajilta. Kannattaa käyttää hieman aikaa siihen, että etsii tietoa firmasta ja lukee muiden asiakkaiden kommentteja. Netissä jenkkifirmana esiintyvän myyjän takaa voikin paljastua Kauko-idästä peräisin oleva väärennöksiä myyvä pikkupaja. Netissä pyörii paljon huijareita ja heiltä rahojen saaminen takaisin voi olla hankalaa.

Myös tuotteiden osalta kannattaa pitää silmät avoinna. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Halvalla ei saa useinkaan saa hyvää. Jos näet merkkituotteen pilkkahintaan, se on todennäköisesti väärennös.