Vinkkejä edulliseen harrastamiseen, osa 2

Harrastaa voi myös pienellä budjetilla. Esimerkiksi lenkkeily, metsässä patikointi, marjastaminen, parkour tai kirjaston kirjojen lukeminen ovat lähes ilmaisia harrastuksia, joita voi harrastaa yksin tai porukalla.

Seurakuntien tai muiden yhdistysten, kuten 4H-yhdistyksen, järjestämät kerhot ja kurssit ovat yleensä halpoja tai jopa ilmaisia. Harrastuksesta voi myös tienata. Jos esimerkiksi tykkäät touhuta koirien kanssa, käymällä 4H-yhdistyksen dogsitter-kurssin voit tienata koiria hoitamalla ja ulkoiluttamalla.

On harrastuksia, joissa kausimaksut, vakuutukset, lisenssit ja harrastevälineet ovat kalliita, mutta samoille harrastuksille löytyy myös lompakolle ystävällisempi vaihtoehto. Esimerkiksi höntsyily ystävien kesken on edullisempaa kuin sarjassa pelaaminen. Joskus vierailu lähimmällä kirpputorilla saattaa palkita, koska sieltä voi löytää muilta käyttämättä jääneitä harrastevälineitä pikkurahalla.

Kuka on sanonut, ettei mäkeä voisi lapsuusajan jälkeenkin laskea? Talvella pulkkamäki ja kesällä uinti järvessä ovat myös reipasta ajanvietettä

Kannattaa rohkeasti googlailla oman paikkakunnan tarjontaa. Jos asut Helsingissä, saatat esimerkiksi löytää helsinkiläisille nuorille suunnatun harrastushaku-sivuston. Tamperelaiset puolestaan voivat kurkkia kotikaupunkinsa tarjontaa esimerkiksi Nuorten Tampere -sivuilta.